Trail Openersin Interim Sustainability Communications Director Jenni Blomberg

Suuri epäilys ja yhteinen toivo: YK:n ilmastokokous COP28

Lähtökohdat vuoden 2023 lopussa järjestetylle 28. kansainväliselle YK:n ilmastokokoukselle Dubaissa eivät olleet suotuisimmat. Tavoitteena oli yhdessä päättää toimista, joilla hillitään ilmastonmuutosta, mutta samaan aikaan useat aseelliset konfliktit jakavat maailman suuria maita eri leireihin, demokratiat näyttävät taipuvan monin paikoin, taloudellinen vakaus rakoilee liitoksissaan ja eriarvoisuus kasvaa. Toive siitä, että Dubai olisi tärkein merkkipaalu sitten Pariisin ja vuoden 2015, oli aika hatara.

Lentävä lähtö ja pieni mahalasku

Kokous alkoi lupaavasti, kun osallistujat pääsivät sopuun köyhille maille suunnatusta ilmastotuhoja kompensoivasta rahastosta. Vaikkei rahastolla maailmaa pelasteta, etenkin sen symbolinen arvo kokouksen alkumetreillä oli suuri. Toki kokouksen lopputulema ei luvannut samoille maille enää lisärahoitusta fossiilisista polttoaineista luopumisen tueksi.

Kokouksessa todettiin jälleen, että globaaleja kasvihuonepäästöjä tulee vähentää 43 % vuoteen 2030 mennessä (verrattuna vuoden 2019 tasoon), jotta tavoite pitää globaali lämpötilan nousu 1,5 asteessa olisi mahdollista. Tällä hetkellä emme ole saavuttamassa tuota tavoitetta.

Iso osa osallistujista olisi halunnut kokouksen päätöslauselmaan kirjauksen siitä, että fossiilisista polttoaineista luovuttaisiin (phase out) kokonaan. Öljymaat vesittivät tämän ja kirjaukseksi jäi niistä siirtyminen (transitioning away). Päätöslauselmaan on toki kirjattu tarve nopeille ja tehokkaille toimille ja kuitenkin yhteinen hallitusten allekirjoittama kirjaus fossiilisista polttoaineista siirtymisestä on ensimmäinen laatuaan maailmassa ja siksikin historiallinen.

COP 28 digitaalisen kehityksen näkökulmasta

Globaalien lämpötilojen nousun ratkaisevan 1,5 asteen rajan säilyttäminen edellyttää käytännön ratkaisuja kaikilta. Digitaaliset teknologiat ja palvelut voivat tukea laajoja ja tehokkaita ratkaisuja. Jo ennen kokousta ITU:n pääsihteeri Doreen Bogdan-Martin totesi, että meidän on pystyttävä rakentamaan tulevaisuus, jossa digitaaliset teknologiat ja taistelu ilmastonmuutosta vastaan kulkevat käsi kädessä, se on välttämätöntä.

Dubaissa 40 teknologiaorganisaatiota loi ITU:n johdolla dokumentin digitaaliseen kehitykseen liittyen:

Call to Action From commitment to action: Implementing standards for a sustainable future.

Dokumentissa todetaan esimerkiksi, että digitaaliset teknologiat voivat auttaa merkittävästi taistelussa ilmastokriisiä vastaan, mutta ne voivat olla myös iso osa ongelmaa. Ydintavoite on tunnistaa ja edistää laajasti tunnustettuja ja hyväksyttyjä vihreitä toimintatapoja digitaalisissa teknologioissa. Dokumentti listaa erityisesti 4 isoa haastetta: laitteiden energiankäytön mittausstandardien lisäksi on pystyttävä standardoimaan ohjelmistojen energiankulutus, energiankäytön suhteellisuus (energy proportionality), ohjelmistojen hiilitehokkuus ja vihreät mittarit (green metrics). Dokumentin annex on hengästyttävä, mutta mielenkiintoinen lista vuodesta 2004 vuoteen 2023.

Miten tästä eteenpäin?

Olennaista on se, miten nopeasti ja tosissaan ilmastonmuutoksen vastaisia toimia implementoidaan ja opetellaan tekemään asioita hyvin eri tavalla kuin aiemmin.

Sopimukset ovat tietysti tärkeitä, mutta Greta Thunberg on jo useampi vuosi sitten ilmaissut asian ytimen erittäin osuvasti: “The people in power don’t need conferences, treaties or agreements to start taking real climate action. They can start today. When enough people come together then change will come and we can achieve almost anything. So instead of looking for hope - start creating it.”

Tekstin kirjoittaja on Trail Openersin Interim Sustainability Communications Director Jenni Blomberg. Jenni on aloitteleva avantouimari, keskiverto päälläseisoja sekä luontodokumenttien innokas seuraaja.



Trail Openers Oy suunnittelee ja kehittää digitaalisia palveluita vastuullisesti: optimoi niiden vaikutusta ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan.
Trail Openers LinkedIn